lauantai 14. elokuuta 2010

Herbjorg Wassmo: Dinan kirja

”Minä olen Dina. Äänet tunkeutuvat minuun etäisinä huutoina tai tuskallisina kuiskauksina. Tai jylisevänä metelinä, joka jäytää rumpukalvojani.”

Dinan kirja kertoo traagisen tarinan siitä, miten lapsuuden trauma jättää ihmiseen elämänikäisen jäljen. Kuusivuotiaana Dina kääntää vahingossa pyykkipadan kahvaa ja kuuma lipeä polttaa Dinan äidin elävältä. Dinan isä ei kestä nähdä tyttöä, vaan koittaa keksiä keinoja, joilla pääsisi tästä eroon. Lopulta Dina naitetaan 16-vuotiaana kestikievarin isännälle.

Nuori Dina on kesytön tamma, luonnonlapsi vailla käytöstapoja tai moraalia. Silti hän saa kaikki valtaansa, lukijansakin. Dina puhuu kuolleelle äidilleen Hjertrudille. Hän on läsnä kaikkialla. En oikein päässyt selvyyteen, mistä kumpuaa niin suuri viha, että Dina kykenee surmaamaan oman miehensä. Dina ei kuitenkaan ole paha. Arvossa pitämilleen ihmisille hän haluaa hyvää, kuten lappalaistyttö Stinelle ja Reinsnesin ottopojalle Andreasille. Vuosien saatossa Dina kasvaa taitavaksi kestikievarin emännäksi, hoitaa liikeasioita ja tilaa. Hän haluaa omistaa, mutta ei halua että hänet omistetaan. Lopussa jäin miettimään onko Dinan maailmassa sittenkin niin, että vain kuolleet voi omistaa kokonaan.

Kirjan kieli on elävää. Norjan vuonojen ja vuoristomaisemien luontoa kuvataan niin tarksti, että tuntee itse kävelevänsä jyrkkiä polkuja pitkin ratsastus- ja metsästysretkillä. Tallin, keittiön ja huvimajan hajut ovat käsinkosketeltavia

Lukuromaani, jonka avulla pääsee aikamatkalle 1800-luvun Norjaan.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Anthony Bourdain: Kitchen Confidential

Loma alkoi ja toivottavasti aikaa kahlata vähän kirjoja. Ensimmäisenä tuli lähinnä eilisen löhöpäivän aikana kahlattua Anthony Bourdainin Kitchen Confidential kasasta jonka hain lainaan miehen siskolta.

Omaelämäkertakirja New Yorkin ravintolamaailmasta, merkillisistä persoonista ja hyvästä ruuasta. Lukiessa tuli välillä nälkä ja välillä tuli mietittyä, että haluaako enää koskaan syödä ravintolassa. Tämä on sellaista viihdyttävää nollausluettavaa. Välillä tosin sellainen omahyväinen tyyli kävi ärsyttämään, mutta ei onneksi liikaa. Tyyli on aika ronski, hyvin samantyyppinen kuin televisio-ohjelmissaan, joita on kyllä tullut katsottua.

torstai 5. elokuuta 2010

Diane Setterfield: Kolmastoista Kertomus

Kolmastoista kertomus lähti uusintakierrokselle. Löysin hyllyyni hautautuneen kirjan vähän sattumalta, kun haeskelin jotakin leppoisaa luettavaa. Muistin että olin tykännyt tästä kovasti, mutta takakansiteksti ei juuri tuonut mieleen mielikuvia.

Tarina on hieno ja tempaa mukaansa. Kirjoja rakastava antikvariaatin pitäjä ryhtyy kirjoittamaan kuuluisan kirjailijan elämäkertaa. Hän paneutuu aina vain syvemmälle Angelfieldin suvun ja kylän surullisiin vaiheisiin. Kolmastoista kertomus on tarina kaksosista, Adelinesta ja Emmelinestä joiden syvä side kestää dramaattisiakin vaiheita. Lisäksi se on tarina menneisyyden haamuista ja näkymättömistä varjoista, jotka meitä seuraavat.

Kirja on toisaalta hyvin perinteinen, täynnä viittauksia brittikirjallisuuden klassikoihin, Kotiopettajattaren romaaniin, Humisevaan Harjuun jne. Tuli into lukea nämäkin uudestaan, kirjat joita on viimeksi tullut kahlattua teinityttönä. Toisaalta taas juonenkäänteistä löytyy ihan omaperäisiäkin ratkaisuja. Tunnelma on hyvin ajaton. Jos ei ajettaisi autolla, eikä puhuttaisi kaivinkoneista tai pokkarikameroista, niin voisi hyvin ajatella tapahtumien sijoittuvan jonnekin viime vuosisadalle.

Päähenkilö Margaretiin on helppo samaistua, varsinkin tällaisen kirjafriikin:
"Olen aina ollut lukija; olen lukenut paljon kaikissa elämäni vaiheissa, ja lukeminen on kaikkina aikoina ollut suurin iloni. En voi kuitenkaan väittää, että lukeminen puhuttelisi mieltäni enää yhtä vahvasti kuin se puhutteli lapsena. Uskon yhä tarinoihin. Unohdan yhä itseni, kun meneillään on hyvä kirja."

Tämän kirjan kanssa on mukava käpertyä sohvannurkkaan ja uppoutua tarinan vietäväksi.