Kolmastoista kertomus lähti uusintakierrokselle. Löysin hyllyyni hautautuneen kirjan vähän sattumalta, kun haeskelin jotakin leppoisaa luettavaa. Muistin että olin tykännyt tästä kovasti, mutta takakansiteksti ei juuri tuonut mieleen mielikuvia.
Tarina on hieno ja tempaa mukaansa. Kirjoja rakastava antikvariaatin pitäjä ryhtyy kirjoittamaan kuuluisan kirjailijan elämäkertaa. Hän paneutuu aina vain syvemmälle Angelfieldin suvun ja kylän surullisiin vaiheisiin. Kolmastoista kertomus on tarina kaksosista, Adelinesta ja Emmelinestä joiden syvä side kestää dramaattisiakin vaiheita. Lisäksi se on tarina menneisyyden haamuista ja näkymättömistä varjoista, jotka meitä seuraavat.
Kirja on toisaalta hyvin perinteinen, täynnä viittauksia brittikirjallisuuden klassikoihin, Kotiopettajattaren romaaniin, Humisevaan Harjuun jne. Tuli into lukea nämäkin uudestaan, kirjat joita on viimeksi tullut kahlattua teinityttönä. Toisaalta taas juonenkäänteistä löytyy ihan omaperäisiäkin ratkaisuja. Tunnelma on hyvin ajaton. Jos ei ajettaisi autolla, eikä puhuttaisi kaivinkoneista tai pokkarikameroista, niin voisi hyvin ajatella tapahtumien sijoittuvan jonnekin viime vuosisadalle.
Päähenkilö Margaretiin on helppo samaistua, varsinkin tällaisen kirjafriikin:
"Olen aina ollut lukija; olen lukenut paljon kaikissa elämäni vaiheissa, ja lukeminen on kaikkina aikoina ollut suurin iloni. En voi kuitenkaan väittää, että lukeminen puhuttelisi mieltäni enää yhtä vahvasti kuin se puhutteli lapsena. Uskon yhä tarinoihin. Unohdan yhä itseni, kun meneillään on hyvä kirja."
Tämän kirjan kanssa on mukava käpertyä sohvannurkkaan ja uppoutua tarinan vietäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti